Delft and its blue

Briefly in English below!

Delft on yksi viihtyisistä pienistä kaupungeista täällä Pohjois-Hollannissa. Leidenin tapaan Delft on vahva opiskelijakaupunki sen teknillisen yliopiston takia. Tarina kertoo myös, että Delftin pojilla on tapana tulla juhlimaan Leideniin tavatakseen paikallisia tyttöjä...

Vietimme Eliaksen kanssa mukavan maaliskuisen perjantaipäivän kaupungissa. Matka Leidenistä Delftiin kesti 20 minuuttia junalla. Olin käynyt kaupungissa jo aiemmin, mutta sillä kertaa matka suuntautui vain Ikeaan hakemaan kodintarvikkeita. Delftin sanotaan olevan tyypillinen hollantilainen kaupunki erityisesti arkkitehtuurinsa vuoksi. Se on tunnettu myös erityisesti Delft Bluesta eli sinivalkoisesta posliinista. Kaupunki oli Leideniä selkeästi enemmän varautunut turisteihin etenkin keskustan osalta. Turistikauppoja oli esimerkiksi huimasti enemmän verrattuna Leideniin, jossa niitä ei oikeastaan ole.

Kuvan taideseinässä näkyy se, mistä kaupunki on tunnettu: Delft blauw eli Delft Blue.
The art wall in the picture shows what Delft is known for: the Delft blue.
Aloitimme päivän kiertelemällä keskustan kortteleissa, ihailimme kanaaleja ja joimme omenakakkukahvit perinteikkäässä Stads Koffyhuisissa. Tämänkin paikan löysin etukäteen Tripadvisorista, joten kahvipaikan valinta oli kahvitarpeen yllättäessä helppo. Selailimme löytämäämme Like a Local -turistiopasta, josta saimme lisävinkkejä jo miettimiemme vierailupaikkojen tueksi.

Like a local city guide sai meidät varmasti näyttämään paikallisilta...
Like a local city guide must have made us look like locals...

Perinteikäs kahvila oli poimittu etukäteen netistä - hyvät arviot painoivat.
A traditional café was found beforehand online - good reviews weighed a lot.

Arviot netissä eivät olleet menneet ollenkaan pieleen. Nautimme herkulliset keskipäivän kahvit ja söimme puoliksi perinteisen omenakakun kermaavahdolla eli Appeltaart met slaagroom.
The reviews online did not go wrong at all. We enjoyed delicious midday coffee and shared a traditional apple cake with cream, Appeltaart met slaagroom.

Aamupäiväinen Delft oli melko hiljainen ja sääkin oli hieman sateinen. Pystyin kuitenkin kuvittelemaan keskusaukion vilisevän turisteja keskikesällä!  Keskusaukion eli Marktin toisella laidalla sijaitsee Nieuwe Kerk, toisella kaupungintalo eli Stadshuis. Oude Kerk on vain korttelin matkan päässä. Delftissä on tosiaan kaksi massivista vanhaa kirkkoa, Oude Kerk ja Nieuwe Kerk. Jälkimmäinen uusi kirkkokaan ei kovin uusi ole, vaan se on rakennettu vanhempaa 200 vuotta myöhemmin eli 1400-luvulla. Yritimme mennä uuden kirkon torniin, josta olisi avautunut upeat näkymät vanhan kaupungin yli. Valitettavasti kirkko ja sen torni olivat kuitenkin remontissa.

Vierailimme Prinsenhof-museossa, jossa oli paljon mielenkiintoista historiaa alueen keskiajasta, Delftin keskeisestä asemasta ja erityisesti William of Orangesta, joka oli tunnettu hallitsija noustessaan kapinaan espanjalaisia valloittajia vastaan. Hän myös perusti Leidenin yliopiston vuonna 1545. Valitettavasti William of Orange murhattiin talossa, jossa museo nykyään sijaitsee. Seinässä on vieläkin salamurhaajan aseesta lähteneen luodin reikä. Tapaus muistutti, myös tapahtumapaikaltaan, aivan Eugen Schaumanin suorittamaa Nikolai Bobrikovin murhaa! Lounaspaikkamme t'Postkantoor oli myös paikallisten keskuudessa suosittu ja etukäteen etsitty. Se sijaitsi nimensä mukaisesti vanhassa ja tunnelmallisessa postikonttorissa.

Kävimme Prinsenhof-museossa, jossa kuningas Willam of Orange aikanaan ammuttiin - siihen aikaan omassa kotitalossaan.
We visited the Prinsenhof museum, where the King William of Orange was murdered - and which was his own home that time.

Prinsenhofissa oli myös modernia taidetta. Muoviputkista tehty itsestään liikkuva otus.
Prinsenhof also had modern art. Featuring a self-moving creature made out of plastic pipes.

t'Postkantoor tarjoili maukkaat lounasleivät.
t'Postkantoor offered delicious lunch sandwiches.

Tarkoituksena oli ehtiä käydä myös Suomen Heurekan tyyppisessä Science Centerissä, joka sijaitsee teknillisen yliopiston yhteydessä. Emme kuitenkaan ehtineet lopulta kuin kierrellä vartin verran näyttelyitä. Retkemme kaupungissa päättyi illalla Ikeaan, joka sijaitsee pari kilometria keskustasta. Söimme ihanat skandinaaviset ateriat ja lisää omenakakkua ennen suuntaamista takaisin juna-asemalle ja kotiin.

Ajantajun pettäessä emme ehtineet Science Centeriin kuin vartiksi, mutta kiersimme tilukset ja ainakin nyt tiedämme, mitä paikalla on tarjota.
We lost the track of time and ended up having only 15 minutes at the Science Center. At least now we know what it has to offer after touring around the place quickly!
Lotta

// BRIEFLY IN ENGLISH: Elias and I spend a lovely Friday in March in the city of Delft, which is known for its traditional Dutch architecture and Delft Blue in porcelain tableware and decorations. We enjoyed traditional Apple cake and coffee, had typical sandwich lunch, visited museum Prinsenhof about the Middle Ages of Delft area and especially King William of Orange, who was murdered in the museum building back in the days. Walking around the center and its numerous canals was peaceful. We ended the day in IKEA with some lovely Scandinavian meals and more apple cake.

No comments:

Post a Comment