Briefly in English at the end!
Mitä tehdä ja nähdä
Leidenissä? Leidenin päänähtävyydet ja kiinnostavat kohteet kiertää nopeasti
muutamassa tunnissa. Leiden sopii hyvin vaikka päiväreissun kohteeksi
esimerkiksi Amsterdamin matkan yhteydessä. Junamatka Intercityllä Amsterdamiin kestää vain 35 minuuttia. Kokosin tähän lyhyen
kävelykierroksen, jonka toimivuutta hieman eri järjestyksissä olen testannut jo
luonani käyneillä vierailijoilla!
Tämän kierroksen voi
aloittaa omasta naapurustostani eli Rijnin varrelta. Kyseisen kanaalin, tai
oikeammin joen, varrella on mukavia ravintoloita ja kahviloita, kuten
aamupalapaikkana suosittu leipomokahvila Bakker
Van Maanen. Iltaisin kanaalin varren puut on kauniisti valaistu, ainakin
näin talvi/kevätaikaan. Keskiviikkoisin ja lauantaisin markkinat levittäytyvät Rijnin
varrelle – keskiviikkona tosin vain yhdelle puolelle jokea. Lauantaina
kannattaa siis ehdottomasti seikkailla runsaiden kojujen välissä ja löytää
edullisia vihanneksia, hedelmiä, juustoja ja kalaherkkuja sekä kukkia!
Kävelykierroksen lomaan voi hakea mukaan esimerkiksi annoksen kibbelingiä ja
koota mieluisan kukkakimpun.
 |
Rijn-joki. Taustalla näkyy katettu kauppasilta Koornbrug sekä sen vieressä punainen iso rakennus, kaupungintalo.
River Rijn. At the background you can see the covered bridge called Koornbrug and the large building next to it, City Hall. |
Nieuwe Rijn-kadun
puolella sijaitsee mahtipontinen
Stadshuis
eli kaupungintalo, jonka luota voi lähteä kierrokselle. Näyttävää, vanhaa ja nimensä maissikaupasta saanutta
Koornbrugia pitkin pääsee
ylittämään joen Oude Rijn-kadun puolelle, josta pääsee pujottelemaan
mukulakivikatua kohti
Burcht van Leideniä
eli Leidenin linnoitusta. Pyöreä muurimuodostelma eli linnoitus on Leidenin
korkeimpia kohtia ja sieltä näkee kivasti kaupungin yli eri suuntiin. Mäki on keinotekoinen
eli rakennettu ihmisvoimin: kuten tiedetään, Hollanti on maaston muodoiltaan
muutoin hyvin tasainen.
 |
Leidenin vaakuna, kaksi punaista avainta valkoisella pohjalla, koristaa linnoituksen porttia.
The coat of arms of Leiden, two red keys on white background, is decorating the fortress gate. |
 |
Linnoituksen muurin päältä pääsee ihailemaan näkymiä kaupungin yli.
It is possible to climb on the fortress to admire the beautiful city views. |
 |
Näkymiä linnoitukselta. Views from the fortress. |
Linnoitukselta laskeuduttuaan voi esimerkiksi suunnata
shoppailukatu
Haarlemmerstraatille.
Tavanomaiset brändit löydät täältä. Kauppakadulla ei saa pyöräillä kauppojen
aukioloaikoina, vaan se on silloin rauhoitettu kävelijöille. Maanantaisin
kaupat aukeavat vasta klo 12 tai 13, ja torstaina ne ovat auki tavallista
pidempään eli jopa 21 asti. Linnoituksen lähikortteleissa,
Hooglandse Kerk-kirkon luona, on mukavia kahviloita, pubeja ja
ravintoloita, joista jazz- ja viinibaari
De
Twee Spieghelsistä on muodostunut livemusiikkia tarjoava suosikki!
 |
Laadukas jazz piristää tylsimmänkin maanantain.
Some quality jazz cheers up even the most boring Mondays! |
 |
Tunnelmallinen katu Hooglandse Kerkin tuntumassa.
A street full of atmosphere by the Hooglandse Kerk. |
Haarlemmerstraatin
päädystä voi suunnata kiertoreitin kautta
Moorsportille
eli kaupunginportille. Korttelin kierto kannattaa tehdä Kort Galgewater -kadun
kautta, joka tarjoaa nätit skandinaaviset näkymät kanaalin varrelta
perinteisine hollantilaisine laivoineen, joiden nimi on
skutsje. Samalla kadulla on myös piilossa yksi
sisäpihan kaupunginpuutarha eli
hofje.
Sinne kannattaa kurkata varsinkin keväämmällä ja kesällä.
 |
Sisäpihan puutarhalla voi kokeilla jalkaansa puukenkiä, joita hollantilaiset kutsuvat nimellä klompen.
It is possible to try on some traditional wooden shoes, klompen, at the hofje. |
 |
Moorsport, kaupungin portti.
Moorsport, the city gate. |
Moorsportilta kannattaa palata takaisin samaa reittiä Weddesteeg-kadun
sillalle, ja ylittää Rijn-joki. Sillan kupeessa on toinen Leidenin keskustan näyttävistä tuulimyllyistä,
Molen de Put.
Toinen on rautatieaseman lähellä sijaitseva
Molen
de Valk, joka toimii museona. Olen itse käynyt siellä jo kaksi kertaa, ja
museo kertoo mukavasti tuulimyllyperinteestä ja niiden tarkoituksesta sekä
tarjoaa ulkotasanteeltaan hyvät näkymät yli kaupungin. Sisällä pääsee kipuamaan
hurjan kapeita tikkaita läpi tuulimyllyn ja sen historian!
 |
| Molen de Valk. |
 |
Molen de Valkin sisällä pääsee tutustumaan tuulimyllyn historiaan. Kyseiselle paikalle rakennettiin ensimmäinen puinen tuulimylly jo 1600-luvulla. Se kuitenkin korvattiin 1700-luvulla tällä kivisellä versiolla.
It is possible to get to know some of Molen de Valk's history inside the windmill. The first wooden mill was built on this very place already in the 17th century. It was replaced by this stone mill on 18th centrury. |
 |
Näkymä Molen de Valkin tasanteelta.
The view from Molen de Valk's platform. |
Kun ylittää sillan Molen
de Putin kohdalta, päätyy suoraan
Rembrandtparkiin.
Tämä puisto on omistettu kuuluisalle 1600-luvun taidemaalarille Rembrandt van
Rijnille, joka syntyi Leidenissä kyseisen puiston laidalla sijainneessa
talossa. Puiston keskellä on monumentti taitelijasta. Puistosta on myös kivat
näkymät tuulimyllyä kohti. Sieltä voi jatkaa matkaa Nordeinde-kadulle, josta kääntyy oikealle Rapenburg-kadulle. Kyseisellä kadulla on paljon yliopiston
hallintorakennuksia, sisäänkäynti kasvitieteelliseen puutarhaan
Hortus Botanicukseen sekä museot
Rijksmuseum van de Oudheden ja Sieboldshuis. Kasvitieteellisen puutarhan yhteydessä sijaitsee myös Leidenin observatorio,
Sterrenwijk.
 |
Rembrandt-puiston monumentti.
The monument at Rembrandt park. |
 |
Molen de Put: näkymä Rembrandt-puistosta. Molen de Put: views from Rembrandtpark. |
Rijksmuseum van de Oudheden on keskittynyt muinaisaarteisiin, kuten Egyptiin
ja Kreikkaan.
Sieboldshuis taas on
japanilaisen kulttuurin museo. Rapenburgia pitkin päätyy
Van der Werf Parkin
luokse, joka on nykyään puistoalue sen vuoksi, että kanaalilla parkissa ollut
ruutilastissa oleva rahtilaiva aikanaan räjäytti kyseisen korttelin asumukset
maan tasalle. Puistosta voi jatkaa hetkeksi matkaa
Breestraatille, joka on Haarlemmerstraatin ohella shoppailukatu.
Sen varrella on muun muassa paljon kirjakauppoja. Ihana kahvila
Anne & Max sijaitsee myös sen
varrella.
 |
Sumuinen Rapenburg. Foggy Rapenburg. |
 |
Rijksmuseum van Oudehedenissä kohtasi muumioita ja sargofageja.
Rijksmuseum van Oudeheden offered encounters with mummies and sarcophagi. |
Jos haluaa kävellä vielä
hieman, voi suunnata Hooigrachtia ja Haarlemmerstraatia pitkin
Haveniin, joka on matkustajasatama.
Siellä on kahvila-ravintola vanhassa laivayhtiön rakennuksessa nimeltä
De Volharding. Leidenissä kannattaa
ylipäätään fiilistellä suloisten kanaalien ja vanhojen talojen yhdistelmää,
johon ei kerta kaikkiaan tunnu kyllästyvän! Jos Leiden kuitenkin alkaa kyllästyttää, täältä pääsee vain puolessa tunnissa Amsterdamiin tai Rotterdamiin, vartissa Haagiin tai Delftiin. Jokainen kaupungeista tarjoaa omanlaisensa elämyksen hollantilaisesta kulttuurista. Seuraavissa postauksissa on luvassa lisää kaupunkijuttuja Amsterdamista ja Delftistä sekä arkikuulumisia. Haagista ja Rotterdamista on jo blogitekstit, jotka voi käydä vilkaisemassa aiemmin julkaistujen joukosta.
 |
De Volharding matkustajasatama Havenissa.
De Volharding at Haven. |
Tässä lopuksi vielä
helpommin hahmotettavana eli lueteltuna Leidenin päänähtävyyksiä, museoita,
ostosvinkkejä sekä ruokailuvinkkejä.
Nähtävyydet // Sightseeing
Burcht, linnoitus //
castle
Hortus Botanicus,
kasvitieteellinen puutarha ja Sterrewacht, observatorio // Botanical Gardens and Observatorium
Haven, matkustajasatama // harbour
Koornbrug, vanha
kauppasilta // old trading bridge
Rembrandt-puisto // Rembrandt Park
Moorsport,
kaupunginportti // city gate
Stadshuis, kaupungintalo // City Hall
Rijn-joki ja muut
kanaalit // River Rijn and other canals
Museot // Museums
Molen de Valk -tuulimylly // windmill
Rijksmuseum van
Oudehenden
Sieboldshuis, Japanese
Museum
Museum de Volkenkunde
Naturalis // Natural history museum
Corpus // "journey through the human body"
Ostokset // Shopping
Haarlemmerstraat: käy
erityisesti HEMA:ssa ja bagelilla Bagels & Beansissa tai Better Bagelsissa. Osta edullisia
välipaloja Dagelijks Lekkeristä - kaikki hintaan 1,80 €.
Breestraat: käy
erityisesti kirjakaupoissa. Kadulla myös luomu- ja vegekauppa Eko Plaza.
Syöminen ja juominen // Eating and drinking
Ravintoloita ja pubeja // Restaurants and Pubs:
La Bota, De Bonte Koe, Belgisch Biercafé Olivier, Jazz & wine café De Twee Spieghels, Waag, De Keyzer, Pakhuis, Stadsbrouwhuis, De Volharding, Cafe Barrera, Bishop
Kahviloita // Cafés: Anne &
Max, Bakker van Maanen, Bagels & Beans, Better Bagels, Francobolli, Catwalk, Roast & Toast, Coffee Star
x x Lotta
BRIEFLY IN ENGLISH: I
composed a short walking tour around the city of Leiden, which offers a nice
day trip destination for example from Amsterdam. The train to Amsterdam takes
only 35 minutes. The main places and sights of Leiden can be experienced in just a few hours.
Listed after the tour explanation are the main sights, museums, and tips for shopping, eating and drinking. Next up will be some stories about Amsterdam and Delft!
No comments:
Post a Comment