Briefly in English at the end!
Leidenin yliopisto on
perustettu vuonna 1575 ja se on siten Alankomaiden vanhin yliopisto. Opiskelijoita
on 26 900 ja tiedekuntia seitsemän. Yliopiston nettisivut kertovat myös, että naisprofessoreja on 23,5 %. Leidenin
yliopistossa on opiskellut muun muassa Hollannin nykyinen kuningas Willem-Alexander ja useat muut
kuninkaalliset, taidemaalari Rembrandt
van Rijn, filosofi Réne Descartes
sekä useat entiset maan huippupoliitikot ja akateemikot. Lisäksi vieraileva
tähti Albert Einstein löytyy
yliopiston vaikuttajista.
Maan vanhimman yliopiston
yhteydessä on myös maan vanhin kasvitieteellinen puutarha Hortus Botanicus, jonne on ilmainen pääsy yliopiston opiskelijoilta,
muualta tulevilta opiskelijoilta pääsymaksu on myös vain 2 €. Itse en ole vielä
ehtinyt porteista sisään, mutta keväämmällä aion ehdottomasti mennä sinne
vierailulle! Silloin on myös varmasti enemmän kasvien ja kukkien loistetta ja
monimuotoisuutta tarjolla kuin nyt talvella.
![]() |
| Hortus Botanicuksen sisäänkäynnillä oli helmikuussa kauniita talvikukka-asetelmia. There were beautiful winter flower arrangements by the entrance of the botanical gardens, Hortus Botanicus. |
Leiden on melko vahvasti
opiskelijakaupunki. Asukkaita kaupungissa on lähes 123 000, joista nopeasti
laskettuna jopa neljäsosa on opiskelijoita! Tosin osa opiskelijoista asuu
esimerkiksi Haagissa, sillä Leidenin asuntotilanne on paikoin huono.
Kaupungilla näkee päivisin runsaasti nuoria aikuisia pyöräilemässä luennolle
tai kampukselta toiselle. Kaupungissa on myös arki-iltaisin vireä
pubikulttuuri, jota opiskelijat varmasti osaltaan ylläpitävät.
Yliopisto on Helsingin
yliopiston tavoin fyysisesti levittäytynyt hieman ympäri kaupungin keskustaa: yhtä
jättimäistä kampusta ei siis ole. Humanistinen tiedekunta sijaitsee lukuisten
hallintorakennusten kanssa arvokkaan ja rauhallisen Rapenburg-kadun läheisyydessä.
Kauempana saman kanaalin varrella on myös Oikeustieteellinen tiedekunta.
Yliopiston pääkirjasto sijaitsee Humanistisen tiedekunnan takana. Kirjastoon
pääsee sisään yliopiston opiskelijakortilla eli LU-kortilla, johon voi myös
ladata tulostussaldoa. Kirjaston valikoimat vaikuttavat hyviltä, mutta harmikseni
kurssikirjoja ei sieltä löydy kuin aina
ehkä yksi nide – oletuksena täällä on siis, että kurssikirjat hankitaan jotakin
muuta kautta. Onneksi esimerkiksi yhdellä kursseistani materiaalina on vain
artikkeleja, jotka ovat helposti saatavilla netistä!
Oma Sosiaali- ja
käyttäytymistieteellinen tiedekunta sijaitsee toisella puolen rautatieasemaa
kuin keskusta, lähellä Lääketieteellistä tiedekuntaa, joka on sairaalan (Leidsch Universitair Medisch Centrum, LUMC)
yhteydessä. Samalla suunnalla on myös Luonnontieteellinen tiedekunta ja
Arkeologia. Leidenin yliopistolla on uusi kampus Haagissa, jota hallitsee Hallintotieteiden
ja kansainvälisten suhteiden tiedekunta.
Leidenin yliopiston
kurssikatalogi on nimeltään e-Prospectus. Kursseinani kevään aikana ovat neljä
viiden opintopisteen psykologian kurssia:
- Sexology
- Culture & Diversity at Work
- Cross-Cultural Psychology of Health and Illness
- Psychology of Advertising
Liitän kyseiset kurssit osaksi toista 25 opintopisteen sivuainettani eli vapaavalintaisia psykologian
opintoja. Nämä kurssit ovat enää viimeisiä kandidaatin tutkinnon kursseja, joten
on mielenkiintoista päästä syventymään erilaisiin rajattuihin teemoihin!
Alkukevään eli ensimmäisen ”blockin” opiskelen kahta ensimmäistä kurssia, ja
loppukevään kahta viimeistä. Nämä kaikki kurssit koostuvat luennoista,
luettavasta materiaalista ja tentistä, eli opiskelu on hyvin samanlaista kuin mihin
olen Suomessa tottunut. Luentoja on kullakin kurssilla vain kerran viikossa eli
läpi kevään itselläni on luentoja vain kaksi viikossa, mutta itsenäistä
luettavaa toki riittää. Joillakin muilla kursseilla on luentojen lisäksi työryhmiä,
joista olen kavereilta kuullut sekä hyvää että kauhutarinoita.
Työryhmiin tulee valmistautua, ja siellä käydään pienryhmässä esimerkiksi keskustelua tietystä aiheesta. Haastavaa mutta varmasti palkitsevaa
oppimista!
Tenteissä on luvassa
melko paljon monivalintoja ja muutamia avoimia kysymyksiä. Onneksi ainakin molemmilla
alkukevään kursseillani professorit tekevät kurssin puolen välin
harjoituskokeen paikalliseen Moodleen eli Blackboardiin, jossa voi itsenäisesti
harjoitella tulevaa koetyyppiä. Ja ensimmäisen blockin puoliväli on jo nyt, ääk! Olen kuullut
tenttiarvostelun olevan tiukka: läpi kuulemma yleensä pääsee, mutta korkeita
arvosanoja on vaikea saada. Tämä tuntuu tietysti hassulta: miksei käyttäisi
koko arvosteluskaalaa, jos sellainen on olemassa. Uusintakokeita on kesä- ja heinäkuussa.
Yliopistolla on oma
urheilukeskuksensa, Universitair Sportcentrum, jonne hankin puolen vuoden
jäsenyyden opiskelijahintaan 103 €. Jäsenyydellä saa käydä rajattomasti
ryhmäliikuntatunneilla ja salilla. Lisäksi jäsenille on tarjolla monia liikunta- ja hyvinvointikursseja edulliseen hintaan. Jäsenyyden lisäksi maksan vain 15
€ maaliskuussa toteutettavasta supermielenkiintoisesta Mindfulness-kurssista,
jollaiselle olen halunnut mennä jo pitkään.
Kampusten yhteydessä on
edullisia kahviloita ja ruokaloita. Lounaat tosin keskittyvät lähinnä
täytettyihin voileipiin tai keittoihin. Unicafen vastaavia lämpimiä aterioita
ei ole tarjolla yliopiston tuottamina.
![]() |
| Leidenin yliopistolla on omia biohajoavia kahvimukeja. Cappucino 1,85 €. The University of Leiden has its own biodegradable coffee cups. Cappucino for 1,85 €. |
Leidenin yliopisto
vaikuttaa hyvältä valinnalta vaihtoyliopistoksi. Yliopistolla on hyvä maine, se
menestyy myös vertailuissa ja ainakin toistaiseksi opetus on ollut laadukasta.
Jos täällä haluaisi opiskella koko kandidaatin tutkinnon, lukuvuosimaksu
EU-kansalaiselle olisi n. 2000 €. Tutkintoja on mahdollisuus opiskella monilla
aloista englanniksi.
Leidenin yliopiston sivut/Leiden University website: www.universiteitleiden.nl/en
Sosiaali- ja
käyttäytymistieteellisen tiedekunnan sivut/Faculty of Social and Behavioural Sciences website: https://www.universiteitleiden.nl/en/social-behavioural-sciences
Nyt on palattava lukemisen pariin! ;)
Lotta
// BRIEFLY IN ENGLISH: The University of Leiden was founded in 1575, making it the oldest university in the Netherlands. Also, the oldest botanical gardens of the Netherlands, Hortus Botanicus, is located at the University of Leiden. There are altogether 26 900 students in the University's seven faculties. Many famous people have studied in Leiden, including the current Dutch king Willem-Alexander, philosopher René Descartes and painter Rembrandt van Rijn. Albert Einstein has also been involved at the University! I am taking four courses this spring, all of them worth of five credits. The courses and studying here seems very familiar to Finland. So far I have been satisfied with the University of Leiden as my exchange destination! Leiden is a real student city with almost a quarter of its inhabitants students.
// BRIEFLY IN ENGLISH: The University of Leiden was founded in 1575, making it the oldest university in the Netherlands. Also, the oldest botanical gardens of the Netherlands, Hortus Botanicus, is located at the University of Leiden. There are altogether 26 900 students in the University's seven faculties. Many famous people have studied in Leiden, including the current Dutch king Willem-Alexander, philosopher René Descartes and painter Rembrandt van Rijn. Albert Einstein has also been involved at the University! I am taking four courses this spring, all of them worth of five credits. The courses and studying here seems very familiar to Finland. So far I have been satisfied with the University of Leiden as my exchange destination! Leiden is a real student city with almost a quarter of its inhabitants students.




No comments:
Post a Comment