Rotterdam

Briefly in English at the end!

Groeten uit Rotterdam! Terveisiä Rotterdamista!

Rotterdamiin pääsee Amsterdamin Schipholin lentokentältä alle puolessa tunnissa suoralla Intercity-junalla. Ensimmäinen pummikokemus tuli jo vahingossa saatua (onneksi ilman sakkoja, sillä tarkastajia ei näkynyt), sillä saapuessani Hollantiin matkustin vahingossa ilman kyseisen junavälin ”supplementia”, eräänlaista suositun linjan ekstramaksua suuruudeltaan 2,40 €. En vain kerta kaikkiaan osannut ostaa kyseistä supplementia mistään varsinaisen lippuni lisäksi (ilmeisesti se olisi ollut erillinen tolppa, jolla kortti leimataan), ja itse OV-kortin käyttöönotto tuntui jo sille päivälle sopivalta haasteelta myöhästyneen lennon ja uusien junien kartoittamisen lisäksi. Juna sen sijaan oli aikataulussa, vaikka olen jo Hollannissa asuvilta kavereilta oppinut, ettei NS:n (vastaa VR:ää) juniin voi läheskään aina luottaa - varsinkaan jos talvi hyökkää.

Rotterdamin keskusrautatieasema.
Rotterdam Central Station.

Satama- ja teollisuuskaupunki Rotterdam on melko moderni, ehkä jopa liian karu omaan makuun. Se pommitettiin lähes kokonaan maan tasalle toisen maailmansodan aikaan, joten vanhoja rakennuksia on vain muutamia jäljellä. Kaupunki on Hollannin toisiksi suurin kaupunki, ja asukkaita on yli 600 000. Elias asuu keskustan itäosassa, jonne kulkee onneksi hyvin metro. OV-matkakortti tulee muistaa leimata sekä metroon noustessa että sieltä poistuessa asemalaiturilla olevilla tolpilla. Junalaitureilla on yleensä portit, jolloin muistaminen on helppoa, sillä muutoin ei edes pääse ulos laiturialueelta. Jos kortin unohtaa leimata poistuessaan, veloitetaan sieltä tietyn suuruinen maksu, joka matkan alkaessa otetaan pantiksi.

Ensimmäisenä lauantaina Rotterdamissa kiertelimme sateisessa ja hyvin tuulisessa säässä. Merenrantakaupunkina tuuli tuntui pureutuvan luihin ja ytimiin, mutta saimme silti kulutettua 7 tuntia kaupunkia kierrellessä. Pakenimme heti aluksi kahvilaan jäätävää sadetta. Kun uskaltauduimme taas ulos, kävimme jättimäisen Erasmus-sillan luona ja ohitimme toisen maailmansodan monumentin, pistäydyimme merenkulkumuseossa ostamassa Hollannin museokortit (kerron tästä lisää myöhemmin), söimme edullisen lounaan HEMA-kaupan kahvilassa – vain 3,50€ falafelsalaatista! – vaeltelimme kauppakaduilla, söimme kuuluisaa hollantilaista stroopvafelia eli siirappikeksiä Rotterdamin näyttävässä kauppahallissa, järkytyimme rumista kuutiotaloista, ja ostin päivän lopuksi hektisiltä vihannes- ja hedelmämarkkinoilta kolme mangoa eurolla.

Erasmus-silta Rotterdamissa
Erasmus bridge in Rotterdam
Rotterdamissa tuuli ja satoi! Onneksi oli joku, josta pitää kiinni.
It was windy and rainy in Rotteram! Luckily there was someone to hold onto.
Rotteramin kauppahalli eli Markhal. Katossa on näyttäviä luontoaiheisia maalauksia.
Rotterdam Market Hall. The roof is full of nature-themed paintings.

HEMA, Blokker ja Kruidvat ovat Hollannin lahja hollantilaisille ja kaikille vierailijoille: ensimmäistä ovat edullisia kodintavara- ja sisustuskauppoja. HEMA:ssa on myös vaatteita ja meikkejä, oikeastaan kaikkea pientä taloustavaraa. Kruidvat on edullinen kempparikauppa, josta saa niin edullisia meikkejä kuin shampoota ja vartalovoidetta joka lähtöön. Muita aarreaittoja on myös esimerkiksi Action, josta ostin parilla eurolla kevääksi päivä-/muistikirjan sekä ihana Dille & Kamille, hieman hinnakkaampi sisustustavarakauppa. Ennen kotiinlähtöä kesällä aion kerätä näistä liikkeistä parhaat palat Suomi-kodin piensisustukseen!

Dille & Kamille -sisustustarakauppa (tämä kyseinen putiikki sijaitsi Maastrichtissa)
Dille & Kamille home decoration shop (this boutique was located in Maastricht

Seuraavana viikonloppuna lähdimme leppoisana sunnuntaina iltapäivällä keskustaan. Kävimme taas Markethallissa, mutta emme lopulta jääneet sinne myöhäiselle lounaalle – monessakaan ravintolassa ei ollut listoissa hintoja esillä ulkopuolella, joten jätimme turhat arvailut sikseen. Sen sijaan suuntasimme Witte de Withstraatille, kahviloita, kuppiloita ja gallerioita pursuavalle kadulle. Olin katsonut jo etukäteen, että yksi kadun kahviloista oli valittu Hollannin parhaaksi vuonna 2012. Päätimme mennä kyseiseen Hopper Coffee & Bakeryyn (https://www.hopper-coffee.nl/) lopulta myöhäiselle lounaalle, ja viihdyimme kahvilassa yli kaksi tuntia suunnitellen kevään matkoja sekä kesän mahdollista Interreiliä. Kiertelimme vielä lopuksi keskustan ostoskatuja, ja löysimme myös jättimäisen ja edullisen urheilutavaratalon nimeltä Decathlon. Harmi vain, että saavuimme kauppaan hieman liian myöhään eikä sovituksille ollut aikaa. Onneksi tietää, että takaisin pääsee tarvittaessa! Urheiluvaatteita ja –tarvikkeita löytää täältä muualtakin edullisesti – jätin omat treenikengät Suomeen matkalaukun painorajoitusten takia, mutta löysin täältä uudet vain 25 eurolla.

Witte de Withstraatin varrella on gallerioiden ja kahviloiden ohella erilaisia valokylttejä, kuten tämä Witte-kyltti.
In addition to galleries and cafés, Witte de Withstraat has different kind of light signs, such as this Witte one.

Hopper Coffee & Bakery tarjosi hyvää kahvia ja mukavan ilmapiirin työskennellä, opiskella - tai suunnitella tulevia matkoja ympäri Eurooppaa!
Hopper Coffee & Bakery offered great coffee & a nice atmosphere for working, studying - or planning future trips around Europe! 

Lounaat ovat usein erilaisia leipiä. Kuvassa Hopper Coffeen mozzarella-bruschetta.
The lunch is often in the form of bread or sandwich. Pictured here is a mozzarella bruschetta from Hopper Coffee.

Paikalliset ruokakaupat ovat myös hintatasoltaan suomalaisia ruokakauppoja hieman halvempia. Suomea paljon enemmän tuntuu löytyvän puolivalmisteita: esimerkiksi valmiiksi pussitettuja salaattisekoituksia on täällä paljon järkevämpää ostaa kuin salaattikerää. Kasvisruokaa löytyy myös hyvin, ja esimerkiksi noin 20 falafelpullaa maksoi vain pari euroa. Soijarouhetta emme tavallisesta lähikaupasta löytäneet, vaikka Suomessa se kuuluu nykyään pientenkin kauppojen vakiovarusteluun. Viinit ovat täällä ruokakaupoissa, ja hyvän viinipullon saa helposti kolmella eurolla. Edullinen paikallinen ketju on nimeltään Jumbo, hieman hinnakkaampi Albert Heijn eli AH löytyy myös joka kulmasta. Saksalaiset ovat ennättäneet myös tänne Lidlin ja Aldin muodossa.

Paikallinen prepaid Lebaralta on tullut hankittua lähinnä netin takia – täällä pärjää tosin melko hyvin avointen langattomien verkkojen avulla julkisilla paikoilla. Onneksi Google Mapsiin saa ladattua offline-tilaisia karttoja, jotka eivät tarvitse sitten enää nettiä toimiakseen! Pankkitilin avaaminen onnistunee kunnolla vasta, kun oma vuokrasoppari on käsissä. Sitten täytyy myös käydä rekisteröitymässä kaupungintalolla Leidenin asukkaaksi ja hankkia oma pyörä. Nämä saavat kuitenkin odottaa vielä hetken. Vasta huomenna suuntaan vihdoin uuteen kotikaupunkiini, ja tiistaina alkaa yliopiston orientoiva ohjelma!

Lotta


// BRIEFLY IN ENGLISH: Rotterdam is the second largest city in the Netherlands with over 600 000 inhabitants. The city is a modern harbour and industrial city. It was badly destroyed back in the WWII. Our first walking tour in the city passed the massive Erasmus bridge, the WWII monument, the Market Hall with a beautiful roof, shopping streets and fresh veggie & fruit markets. Next time in the city we spent a lazy Sunday afternoon enjoying late lunch and planned future trips in one of the best cafés around, Hopper Coffee & Bakery, and walked along Witte de Withstraat, a street full of nice cafés, bars and galleries. I have totally fallen in love with the Dutch home stores such as HEMA, Blokker, Dille & Kamille, Kruidvat (mainly shampoos & make-ups) and Action (all kinds of stuff). The food is also cheaper here than in Finland. Tomorrow I am finally heading to my new home town Leiden, and the University orientaion week starts on Tuesday.

No comments:

Post a Comment